Sähkösuunnittelu

Toimivaa sähköistystä koko Etelä-Suomessa

Meiltä saat asiantuntevaa sähkösuunnittelua mitä erilaisimpiin kohteisiin. KHTT - Suunnittelu Oy:ltä saat sähkösuunnittelua mm. teollisuuteen sekä kouluihin, palvelutaloihin, hoivakoteihin ja muihin julkisen sektorin kiinteistöihin. Toimimme laajasti Etelä-Suomessa – tyytyväisiä asiakkaita meillä on mm. Hämeenlinnan, Tampereen, Lahden, Turun, Espoon, Vantaan ja Helsingin alueella sekä niiden lähikunnissa. Sähkösuunnittelutyön lisäksi teemme erilaisten KNX- ja DALI-ohjausjärjestelmien suunnittelua ja käyttöönottoja. 


Poimintoja kohteistamme:

Teollisuuden sähkösuunnittelutyöt

Olemme tehneet yhteistyötä useiden eri teollisuuslaitosten kanssa. Merkittävimpinä kohteina mainittakoon Rautaruukki Oyj:n eli nykyisen SSAB:n, Huhtamäki Oyj:n sekä Sisu Auton kohteet. SSAB on ollut yhteistyökumppanimme jo vuodesta 1985 alkaen. Huhtamäki Oyj:llä Hämeenlinnan tehtailla olemme olleet mukana logistiikkakeskuksen suunnittelussa, vuodesta 2000 lähtien erilaisissa suunnittelutehtävissä, viimeisimpänä Huhtamäellä mainittakoon muovi- ja kartonkitehtaiden sähkönjakelun jakaminen. Huhtamäen toiminnan jakaannuttua muovi- ja kartonkituotantoon rakennettiin muovituotannolle uusi tehdas, mikä toimii tänä päivänä Coveris-nimen alla. Myös Coveriksen tehtaan sähkösuunnittelu, mikä sisälsi mm. 6 kpl 20/0,4kV muuntoasemaa, ovat meidän laatimia.

Valaistus- ja ohjausjärjestelmien suunnittelu

Valaistussuunnittelu toteutetaan tänä päivänä valaistuksen laskentaohjelmilla, joista käytämme Dialux-ohjelmistoja. Vaativissa kohteissa saadaan ohjelmasta myös 3D-havainnekuvia, kun kohde on mallinnettu. Tänä päivänä lähes poikkeuksetta projekteissa toteutetaan ainakin joiltakin osin valaistussuunnittelua Dialux-ohjelmia käyttäen. Ohjausjärjestelmiä on eri valmistajilla erilaisia, väylätekniikalla tai langattomana järjestelmät ovat helposti laajennettavissa ja muutettavissa. Valaistuksen ohjausjärjestelmien suunnittelu, käyttöönotto ja ohjelmointi kuuluu osaamisalueeseemme. Tästä esimerkkinä mm. vuoden 2017 valaistuskohteen ohjelmointi ja käyttöönotto, Muuramen kirkko. 

Erilaisten hoito- ja palvelulaitosten sähkösuunnittelutyöt

Vanhainkotien, palvelutalojen, terveyskeskusten, hoivakotien ja muiden vastaavien laitosten sähkösuunnittelusta toimistollamme on kokemusta useissa eri kunnissa ja kaupungeissa. Olemme tehneet suunnitelmia sekä peruskorjattaviin että uusiin laitoksiin. Erilaisten hoitajakutsu- ja palvelujärjestelmien suunnitteleminen eri kohteisiin on vaativaa ja teemmekin jatkuvaa yhteistyötä laitevalmistajien kanssa, jotta pystymme mahdollisimman hyvin tyydyttämään vaatimukset. Useissa kohteissa järjestelmähankinnat toteutetaan tilaajan erillishankintana, jolloin olemme hoitaneet myös järjestelmän hankinnan ja asennuksen koordinointi- ja valvontatehtävät. Tarvittaessa hoidamme järjestelmien rakennuttamistyöt avaimet käteen -periaatteella. Valaistussuunnittelussa em. kohteissa on oma tärkeä osansa siinä, että laitoksesta tulee mahdollisimman kodinomainen. Viimeisimpänä olemme laatineet Tampereelle Tesoman elinkaarikorttelin LVISA-suunnitelmat. Kohteessa on yhdistetty erilaisia hoiva- ja palveluasumismuotoja sekä asuinrakentamista.

Ota yhteyttä!

KHTT - Suunnittelu Oy toteuttaa sähkösuunnittelua mm. Tampereen, Hämeenlinnan, Lahden, Turun, Espoon, Vantaan ja Helsingin alueella. Kerro kohteestasi, annamme kilpailukykyisen tarjouksen kohteellesi!

Ota yhteyttä

  • Tietosuojasertifikaatti